Tämä kysymys on kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa, enkä ole ihan varma, tiedänkö vieläkään. Tai oikeastaan pitäisi muotoilla toi kysymys tarkemmin kahteen osaan: mitä häät tarkoittaa mulle ja mitä häät tarkoittaa meille.
Kysymyksen tärkeys kolahti, kun eräs tuttumme tiedusteli multa: "Miksi mennä naimisiin, kun ootte ollu yhdessä jo niin kauan? Niin kauan tarkoittaa kohta kymmentä (10) vuotta. Tsiisus. Mä en haluu olla vanha en haluu eieieieiettevoipakottaa Minä siinä sitten koetin sanoa jotain nasevaa, vaikka en kyllä muista enää mitä. Muistan, että keskustelukumppanini taisi olla ainakin jossain määrin innostunut vastauksestani, koska kommentoi, ettei ollutkaan ajatellut asiaa noin. Siis ihan positiiviseen sävyyn.
Edellisestä saattaakin jo pystyä päätelemään, että viinillä oli ehkä tekemistä tän muistamattomuuden kanssa. Ja jos rehellisiä ollaan, niin oikeastaan se kysymyskin kolahti vasta keskustelua seuraavana päivänä. Mutta kolahti kuitenkin, eikä ole lopettanut kolahtamista, koska mietin tätä asiaa yhä muutamaa viikkoa myöhemmin. Miksi? Hiton hyvä kysymys.
Helpoin vastaus:
Tämä on tietenkin myös typerin vastaus, tai oikeastaan ei edes vastaus. Musta vaan tuntui, että liikaa tekstiä, tarvitaan jotain muuta. Kuten kuva to die for -mekosta!
Vaikeampi vastaus: Asetuppa mukavasti istumaan, koska tässä kestää hetki. Sittenkään ei välttämättä olla hullua hurskaampia.
Kyyniseltä kannalta katsottuna naimisiin kannattaa mennä, koska avioliitto tekee meistä lain edessä yksikön, tuo tiettyjä etuja ja helpottaa joitain asioita. Ja jos yhdelle sattuu jotain, toinen ei jää tyhjän päälle. Tää on se käytännöllinen puoli vastausta.
Romanttiselta kannalta katsottuna jännä kun tää romantiikan teema tulee aina nykyään esille vastaus on tosi yksinkertainen. Mä haluan naimisiin Puoliskoni kanssa, koska mä rakastan sitä. Siirappista, eikö? Ja tosi simppeliä. No, mä lupasin vaikean vastauksen, joten ei tää vielä tässä ollut!
Kyllähän sitä rakastais ilman avioliittoakin. Ja ilman niitä hääjuhlia. Kyse lienee, ainakin omalla kohdallani, ihan siitä, mitä tuntee ja haluaa. Että tahtoo sitoutua siihen toiseen Puoliskoon. Ja että on sen verran hullu, että haluaa kuuluttaa sen asian kaikille ja juhlistaa sitä. Sanon hullu, koska en usko perinteisiin enkä vanhoilliseen näkemykseen avioliitosta instituutiona. Hullu myös siksi, että puolet avioliitoista päättyy eroon. Siis todennäköisyydet on palttiarallaa samat kuin kolikonheitossa.
Ehkä tää eräänlainen hulluus siinä just viehättääkin. Tästä hulluudestakin on näköjään tulossa teema. Ehkä mä oon ite niin kajahtanut, etten ite tajua, että oon hullu. Mä haluan lyödä vetoa meidän puolesta - että meillä on suurempi todennäköisyys kuin 50/50 pysyä yhdessä. Puoliskoni on se ihminen, jonka kanssa mä haluan vanheta ja käppänöityä.
P.P.S. Yritin pitää siirapin minimissä, mutta tuliko silti liikaa?? Aihe kuitenkin vaatii sopivissa määrin siirappia, ihan kuten amerikkalaiset pannaritkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti