Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teemat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teemat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Erilainen hääteema

Mulla on ollut melkoisen hurja pitkäperjantai! Päätin pitkästä aikaa katsella Sormusten herraa, kun Puolisko lähti istumaan iltaa jätkäporukalla. Aika ja internetvitsit ovat tehneet tehtävänsä, koska mua alkoi heti Kahden tornin alusta asti hihityttää ihan väärissä paikoissa. Eniten mua nauratti tämä:


Tunnustaudun nörtiksi. Nuorempana olin fantsun suurkuluttaja, mutta sittemmin musta on tullut fantasian ja scifin suhteen nirso. Enää ei riitä, että kirjassa on haltiota, taikuutta ja eeppisiä taisteluja pahaa vastaan, vaan jotain muutakin substanssia täytyy löytyä. Esimerkiksi poliittista valtapeliä, kuten Game of Thronesissa, tai analyysia sukupuolirooleista, kuten Le Guinin kirjassa Pimeyden vasen käsi. Mutta se siitä nostalgiatripistä. Oli mulla ihan blogin aihealueeseenkin liittyvää juttua.

Nimittäin olisi kauhean hauskaa vetää häät kunnolla överiksi ja ottaa teemaksi nörtteily! Aihe nousi esille kahdestakin eri hääblogista, kun Milou Häähullun haaveiluja -blogista ja Laura Tyttö Sekä Hän -blogista viittasivat Tähtien sotaan ja Sormusten herraan. Aion nyt kantaa korteni nörttikekoon.

Nörttiteema olisi tosi helppo tuhota liiallisuudella, jolloin lopputulos olisi mauton ja väsyttävä. Aihetta pitäisi siis lähestyä varovaisesti ja kohtuudella. Juhlien meiningin voisi selvittää vieraille vaikkapa näin:


Mustapohjainen hääkutsu on ehkä vähän synkkä, ja mä jättäisin tekstin taustalta pois tuon valtaistuimen. Lainaus kuitenkin toimii kivasti. Kutsujen lisäksi teemaa voisi esitellä morsiamen kimpussa, boolimaljoissa, opasteissa ja vaikka missä. Antaapa kuvien puhua hetken aikaa.










Päätin jättää kuvista selitykset pois, jos joku haluaa arvuutella, mihin nörttijuttuun mikäkin viittaa. Geronimo! -kyltin ja No admittance -kyltin voisin tosissani ottaa häihin tältä istumalta, samoin kuin tuon kukkakimpun. Ja jos tekisimme oikean plaseerauksen, myös tuo jedimestarin paikka voisi hyvinkin löytää tiensä pöytään.

Jepjep. Täytyy varmaan suunnitella ensi syksyksi vaikka halloween -bileet, kun tuo älyttömämpien teemojen miettiminen oli niin kutkuttavaa.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Teemana Teollinen / Romanttinen

Puolisko yllätti mut tässä taannoin kysymällä "niin halutaankos me joku teema meidän häihin?". Siitähän alkoi hirmuinen Interbnetin ja Pinterestin syövereiden tutkiminen. Inspiraatiota löytyi suuntaan jos toiseen. Hääjuhlia on järjestetty maailmalla kaikissa mahdollisissa teemoissa. Jenkeissä hääbisnes on isoimmillaan, joten sieltä löytyy tosi omituisia hääteemoja. Esimerkiksi Disneyn prinsessa -aiheiset häät on ihan perusmeininkiä, ja Disney itse onkin laajentanut repertuaariaan oheistuotekrääsästä häiden järjestämiseen. Toisessa teemallisessa ääripäässä ovat zombie -häät, joista tuli trendikkäitä The Walking Dead tv-sarjan myötä. Nämä eivät kuitenkin ole mitään verrattuna kamalimpiin teemahäihin.

Löysin myös monta maanläheisempää teemaa, joista pidin ja joita voisin harkita toteutettavaksi. Yllä olevat eivät selkeästikään näihin kuulu, vaikka mua kutkuttaakin ajatus astetta synkemmistä trash the dress -kuvista. 

Mielenkiintoisin teema, jonka löysin, on peräisin Jenkkilästä - yllätys yllätys. Teemaa kutsutaan nimellä industrial/romantic eli suomeksi teollinen/romanttinen. Toiset kutsuvat nimellä industrial chic. Alunperin juttu on syntynyt siitä, että joku on vuokrannut tyhjän teollisuushallin häitään varten ja käyttänyt koristeluissa pehmeitä materiaaleja ja hempeitä värejä. Tarkoituksena on leikkiä vastakohtaisilla materiaaleilla. Yhdistellä metallia, pitsiä, tiiltä, kukkia ja betonia.





Tykkään tosi paljon tästä ajatuksesta. Vastakohtaisuuksilla leikkiminen on hauskaa, ja meidän juhlapaikkaan eli Haulitehtaalle tämä sopis kuin ... Meinasin sanoa kuin nyrkki silmään mutta sanotaankin kuin betoni häihin. Siellä on jo valmiiksi rosoista tiiliseinää ja kylmää rautaa. Sitä teollista puolta voisi vielä tuoda enemmän esille ottamalla mukaan ruosteista metallia. Aaltopeltiä olen aina mielessäni inhonnut, mutta rakastuin ajatukseen ruosteisesta kämäsestä aaltopellin palasta istumakarttana:


Mun on varmaan pakko soittaa isälle ja kysyä, josko sillä olis jemmassa ylimääräistä kattopeltiä. Sitä peltiä vois käydä vähän rääkkäämässä hiomakoneen kanssa ja laittaa syksyllä ulos muhimaan, että se ruostuisi häihin mennessä. Taidan olla vähän gaga kun tällaista suunnittelen! Punertava ruoste vaan näyttäisi niin hyvältä sen punatiilen kanssa. Eikö? 

Mitä enemmän oon googlaillut ja miettinyt tätä teollista teemaa, sitä enemmän oon siitä innostunut. Tämän kanssa vois hullutella ja revitellä. Aaltopellin lisäksi ehdin jo miettiä, toimisiko poranterät ja kukat yhdessä; jos ottaisi värittömän lasimaljakon, laittais pohjalle niitä teriä, täyttäis vedellä ja asettelis pinnalle kellumaan kukkia. Jossain näin myös kuvan morsiamen kimpusta, johon oli ripustettu muttereita. Muttereita kukkakimppuun! Dude. Awasome.



Erinomainen syy valita tämä teema olisi myös se, että mä saisin luvan kanssa kokeilla sitä romanttista puolta. Mä oon tosi monta vuotta pitänyt itseni eräänlaisessa kovanaama -laatikossa. Tyttömäiset ja romanttiset asiat oli mulle pelkästään imeliä. Nyt voisin etsiä itselleni jonkun uuden kivan laatikon.