maanantai 13. huhtikuuta 2015

Peltipurkkeja ja lyhtykoisoja

Tänään olen koettanut keksiä kaikkea graduun liittymätöntä ajateltavaa ja siten estää itseäni kiipeämästä seinille. Syy tähän on se, että saan ohjaajan kommentit ensimmäisestä versiosta vasta huomenna. Mikäs sen parempi harhautustekniikka kuin häiden miettiminen! Nyt siis tehdään tikusta asiaa. Tai peltipurkista.



Nämä isot peltipurkit olen joskus kauan sitten saanut siskoltani. Olen roudannut niitä mukanani jo neljässä muutossa, mutta viimeiset vuodet ne ovat olleet tilanpuutteen vuoksi kaapin nurkassa. Näille voisi hyvinkin keksiä jonkin funktion häihin. Nuo oranssit pallukat ovat lyhtykoisoja, joita kasvaa äitini puutarhassa. Kuivuessaan koisoista tulee todella hienoja. Ne ovat aivan kuin paperisia lyhtyjä. Jos lyhtykoisot ehtivät kukkia ennen meidän häitä, mä haluaisin niitä koristeeksi juhlatilan eteisaulaan. Peltipurkit sopisivat mainiosti koisojen maljakoiksi.

Vastavaloon kuvaaminen on trendikästä, yes?

Purkeista täytyisi ehkä irrottaa kannet juhlia varten, koska ne näyttävät ehkä hieman hölmöiltä roikkuessaan auki. Irrottaminen tuskin olisi iso homma, koska nuo saranat näyttivät simppeleiltä. Alun perin sain idean näiden käyttämiseen Pinterestistä. 


Löysin komeroiden nurkista lojumasta muitakin nättejä peltipurkkeja, mutta ne olivat paljon pienempiä ja kaikki keskenään erilaisia. Niitä pitäisi alkaa keräilemään paljon lisää jos niistä haluaisi esimerkiksi maljakon korvikkeet häihin.

Mutta nuo lyhtykoisot on vaan niin kauniita. Toivon tosi tosi paljon, että ne ehtisivät kukkia ja me saatais niitä koristeiksi. Ehkä äiti suostuu kyttäämään niitä tänä syksynä ja raportoimaan, milloin ne olisivat kypsiä koristeiksi.




That's it for today, folks. Have a good one.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pieni hetki elämää

Pahoittelut blogihiljaisuudesta! Niin sanottu oikea elämä tuli häähörhöilyn tielle. Kulunut viikko on mennyt stressatessa gradua, mutta torstaina sain palautettua ekan version ohjaajalle. Yay! Hyvä minä!

Pidennetty viikonloppu tuli kyllä tarpeeseen. Perjantaina en oikeastaan tehnyt mitään, mikä oli superihanaa. Eilen kävimme Puoliskon kanssa Orivedellä patikoimassa ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Suuntana olivat Pukalan metsäpolut.

Melkein morsian metsässä. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja puro solisi. Oi autuus.
Kaikki kuvat Puoliskon ottamia.


Tässä paikassa oli niin hieno tunnelma, kun aurinko laski, ettei mitään rajaa.


Itkevä jääseinä. Näitä löytyi Pukalasta useita, mutta tämä oli kooltaan suurin.

Allekirjoittanut osviittana jääseinän koolle.

Hääjärjestelytkin liikahtivat taas pienen askeleen eteenpäin, kun sain lopulta lähetettyä tarjouspyynnöt pitopalveluille. Niitä lähti maailmalle kokonaiset neljä kappaletta. Toivoa sopii, että joku näistä tärppäisi! Pitopalvelujen etsiminen ja vertaileminen tuntui jostain syystä paljon työläämmältä ja rasittavammalta puuhalta kuin juhlapaikkojen etsiminen. 

Ainiin. Sitten on tietysti vielä yksi asia.


Maailma mutkisti mun häämekkosuunnitelmiani yllä olevalla puvulla. Olin jo ihan vakuuttanut itseni siitä, että en hanki mitään muodollista täyspitkää iltapukua. Ajattelin, että jos hankin täyspitkän puvun, se on tyyliltään rento ja boheemi. Ei formaali. Ei laahuksellinen. 

Sittenpä vaan morjensta pöytään! Olen katsellut jo niin paljon hääpukuja, että valtaosa aiheuttaa nykyään "meh" -reaktion, mutta tämä. Virnuilin itsekseni varmaan varttitunnin. Ainoat ongelmat ovatkin vain ne, että 1) en edes tiedä, saako tätä Suomesta ja 2) maksaa niin paljon, että mun mekkobudjetti räjähtäis kuin fuusiopommi. USAssa tämä puku maksaa kaupassa 2000 dollaria, joten lienee turvallista olettaa, että tuohon summaan lätkäistään vielä lihavahko Suomi-lisä päälle. Jos sitä siis edes saa Suomesta. Voi elämä. Ehkä mä yritän keskittyä siihen, että nuo taitaa olla cap -hihat tuossa puvussa ja mun hartiat näyttää sellaisissa kaapinovilta... Dream on, girl. Damn.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Erilainen hääteema

Mulla on ollut melkoisen hurja pitkäperjantai! Päätin pitkästä aikaa katsella Sormusten herraa, kun Puolisko lähti istumaan iltaa jätkäporukalla. Aika ja internetvitsit ovat tehneet tehtävänsä, koska mua alkoi heti Kahden tornin alusta asti hihityttää ihan väärissä paikoissa. Eniten mua nauratti tämä:


Tunnustaudun nörtiksi. Nuorempana olin fantsun suurkuluttaja, mutta sittemmin musta on tullut fantasian ja scifin suhteen nirso. Enää ei riitä, että kirjassa on haltiota, taikuutta ja eeppisiä taisteluja pahaa vastaan, vaan jotain muutakin substanssia täytyy löytyä. Esimerkiksi poliittista valtapeliä, kuten Game of Thronesissa, tai analyysia sukupuolirooleista, kuten Le Guinin kirjassa Pimeyden vasen käsi. Mutta se siitä nostalgiatripistä. Oli mulla ihan blogin aihealueeseenkin liittyvää juttua.

Nimittäin olisi kauhean hauskaa vetää häät kunnolla överiksi ja ottaa teemaksi nörtteily! Aihe nousi esille kahdestakin eri hääblogista, kun Milou Häähullun haaveiluja -blogista ja Laura Tyttö Sekä Hän -blogista viittasivat Tähtien sotaan ja Sormusten herraan. Aion nyt kantaa korteni nörttikekoon.

Nörttiteema olisi tosi helppo tuhota liiallisuudella, jolloin lopputulos olisi mauton ja väsyttävä. Aihetta pitäisi siis lähestyä varovaisesti ja kohtuudella. Juhlien meiningin voisi selvittää vieraille vaikkapa näin:


Mustapohjainen hääkutsu on ehkä vähän synkkä, ja mä jättäisin tekstin taustalta pois tuon valtaistuimen. Lainaus kuitenkin toimii kivasti. Kutsujen lisäksi teemaa voisi esitellä morsiamen kimpussa, boolimaljoissa, opasteissa ja vaikka missä. Antaapa kuvien puhua hetken aikaa.










Päätin jättää kuvista selitykset pois, jos joku haluaa arvuutella, mihin nörttijuttuun mikäkin viittaa. Geronimo! -kyltin ja No admittance -kyltin voisin tosissani ottaa häihin tältä istumalta, samoin kuin tuon kukkakimpun. Ja jos tekisimme oikean plaseerauksen, myös tuo jedimestarin paikka voisi hyvinkin löytää tiensä pöytään.

Jepjep. Täytyy varmaan suunnitella ensi syksyksi vaikka halloween -bileet, kun tuo älyttömämpien teemojen miettiminen oli niin kutkuttavaa.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kakusta asiaa

Ruokaa ja leffailtaa odotellessa ajattelin tappaa aikaa kirjoittamalla hääkakuista. Mä aion tehdä hääkakun itse. Rakastan leipomista ja alan olla siinä aika hyvä, joten kakun tekeminen itse tuntuu luontevalta ratkaisulta. Itse tekemällä säästän rahaa ja saan erinomaisen tekosyyn harjoitella leipomista.


Pitopalvelulta kakun tilaaminen ei ollut vaihtoehto, koska en välitä tavanomaisista sokeripohjaan tehdyistä mansikkakakuista ja nykyään muodikkaat moussekakut ovat mielestäni pelkkää täytettä eivätkä kakkua. Ne ovat tylsiä. Leivonnaisessa kuuluu olla rakennetta eli siinä on oltava mukavassa suhteessa jotain pehmeää, suussa sulavaa, rapeaa, tahmeaa tai kiinteää. Toisin sanoen kakussa kuuluu olla yllätyselementti!


Voisin tietenkin tilata kakun valmiina kondiittorilta, jolloin itse säästyisin vaivalta. Leipominen ei kuitenkaan stressaa mua, vaan päinvastoin mä rentoudun leipoessani. Konditoriasta saisin varmasti hyvän kakun, mutta tuntuisi hölmöltä maksaa kakusta kolmesta viiteen euroa naamalta. Meidän vierasmäärällä kakku maksaisi siis 200-300 euroa. Vertailun vuoksi ainekset kakkua varten saa varmasti alle satasella, vaikka ostaisi luomukermaa ja Lindtin suklaata. Tai no, ehkä ei sitä Lindtin suklaata saa tarpeeksi halvalla. Mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

Aluksi haaveilin tekeväni kakun sijasta tornillisen cup cakeisseja. Tai upean croquembouchen eli tuulihattutornin. Niitä tarjoillaan Ranskassa perinteisesti häissä. Tuulihatut täytetään yleensä creme patissierilla, vaniljakerma -täytteellä, ja ne pinotaan yhteen sulatetulla sokerilla.


Haaveilujen jälkeen aloin miettiä homman logistiikkaa. Muffinssit vaatisivat liikaa aikaa ja töitä, ja niitä olisi kauheaa kuljettaa. Tuulihattutorni taas... No sitä ei yksikään täysjärkinen morsian rupea tekemään itse. Tuulihatut kestävät korkeintaan muutaman tunnin rapeina täyttämisen jälkeen, ja ajatuskin kuuman sokerin kanssa pelleilystä hääpäivänä tekee pahaa. Se niistä haaveista siis. Palatkaamme kakkujen pariin.


Amerikkalaishenkinen kerroskakku olisi mahtava katseenvangitsija. Kerroskakuista saa todella näyttäviä, mutta ne vaativat ylimääräistä tukea pysyäkseen kasassa. Kakkuihin upotetaan tikkuja, jotka kantavat osan ylempien osien painosta. Kakkujen välissä on myös joko paperia tai lautanen, jotta osat irtoavat toisistaan. Niitä ei siis saa leikattua kauniisti ja jonkun täytyy poistaa kerrosten välissä paperit ja tikut. Ei kovin käytännöllistä. Ratkaisuna aion tehdä kolme tai neljä yksittäistä kakkua.




Siitä tuleekin sitten maailman lopun kokoinen ongelma, kun pitää päättää, minkä makuisia kakkuja häihin tulee! Ainoa selvä valinta on red velvet, jota olen nyt muutamia kertoja tehnyt. Se on niiiinn hyvää. Jopa yksi kaverimme, joka ei makeasta välitä, tykkäsi red velvetistä kovasti.

Viimeiseksi vielä haluan mainita vanhasta suomalaisesta hääperinteestä eli krokaanista. 


Krokaani on mantelimassasta, valkuaisesta ja sokerista tehty koristeellinen jättikeksi, jota on siis perinteisesti tarjottu häissä. Tämäkin olisi tosi mainio juttu tehdä itse, ja jossain vaiheessa aionkin sitä kokeilla. Ei voi muuta sanoa kuin että onneks häihin on vielä runsaasti aikaa, niin mä ehdin kokeilla edes osaa näistä leipomissuunnitelmistani! 


P.S. Viime viikolla tein kaason synttäreille macaronsseja. Onnistuivat piruparat tosi kivasti heti, kun jätin väriaineen pois. En tajua mikä ihme siinä värjäämisessä mättää!