torstai 20. elokuuta 2015

Hää-ähkystä selviäminen

Kesä meni kivasti blogihiljaisuuden vallitessa. Saimme alkukesään mennessä buukattua juhlia varten kaikki tärkeimmät jutut - oli valmiina juhlapaikka, pitopalvelu, kuvaaja ja vihkipaikka. Puvunkin tulin ostaneeksi. Juhannuksen aikoihin iskikin hää-ähky ja sitä on nyt sulateltu pari kuukautta. 

 Helsingin parasta: Flow festival. Lavalla Lännen Jukka aka J. Karjalainen

Ähky oli odotettavissa. Mä innostun asioista aluksi hirmuisen paljon, mutta jonkin ajan kuluttua innostus laantuu tai saattaa lopahtaa kokonaan. Tyypillistä on myös se, että innostuksen laantuessa tehokkuuskin laskee. Mietin ja suunnittelen mielelläni kivoja juttuja, mutta muutun aikaansaamattomaksi. Liian usein jätän toteutuksen viime tippaan. Prokrastinaatio taitaa olla mun akilleen jänteeni...

Kesän älyttömintä: Pelle Peloton -isäni rakentama "mopo"

Tämä "kyllähän mä huomenna ehdin" -asenne rehellisesti sanottuna kauhistuttaa mua. Mä niin näen itseni panikoimassa ja juoksemassa päättömästi ympäriinsä viimeiset viikot ennen häitä. Ja ne kakut. Voi tsiisus, mä aion tehdä ne kakut itse. Näettekö tekin jo sielunne silmin, mikä niiden kakkujen kohtalo on? 

 Tampereen brunssiskenen parasta: Marusekin sushit

Ongelman tunnistaminen lienee kuitenkin jo puolet voittoa. Tokaisin viime kuussa toiselle kaasolleni, että potkit sit mua persiille hyvissä ajoin, ettei tule mulle tyypillinen tulipalokiire. Rakas kaasoni on huomattavasti mua tehokkaampi ja täsmällisempi, joten luotto onnistuneeseen hoputtamiseen on kova!

Upotin oheen muutamia fiiliskuvia kuluneelta kesältä. Jätän tähän viimeiseksi videon kesän, ja ehkä koko vuoden, mahtavimmasta illasta. Btw, video ei ole mun, vaikka käyttäjän nimimerkki on hämmentävän osuva. Behold, timantinkova Florence Welch!


P.S.: Aion häpeilemättä bailata What kind of mania omissa häissäni!

5 kommenttia:

  1. Vaikka olenkin todella pedantti luonne ja ahdistun liian tiukoista aikatauluista, niin prokrastinaatio on mullekin erittäin tuttua.;) Kyllä sitä sitten tekee, kun on pakko. Tänään aamulla havahduin siihen tosiasiaan, että joulukuuhan on "ihan kohta" ja save the date -kortit pitäisi lähettää joulukorttien kanssa eli tässähän tulee kohta jo kiire.;) Stressaan tätä asiaa sitten joulukuuhun asti.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo :D Sehän onkin paras tapa hoitaa asioita, et stressaa sen kolme kuukautta ja sitten jättää itselleen kaks päivää aikaa toteuttamiselle. Luulis, että jossain vaiheessa sitä oppis... :)

      Poista
  2. Hei! Mielestäni blogisi ansaitsee Liebster Awardin - lue lisää postauksestani!

    VastaaPoista
  3. Jotenkin tämä kuulostaa todella tutulta! :D

    Mutta toiseen asiaan: palkitsen sinut Liebster awardilla ja lisää jutusta voit lukea täältä: http://tahtovatkovasti.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-ja-sateinen-viikonloppu.html

    VastaaPoista
  4. Mielestäni blogisi ansaitsee tunnustuksen!
    Lue lisää http://www.jotainrocknrollia.com/2015/09/liebster-award.html

    VastaaPoista