maanantai 13. huhtikuuta 2015

Peltipurkkeja ja lyhtykoisoja

Tänään olen koettanut keksiä kaikkea graduun liittymätöntä ajateltavaa ja siten estää itseäni kiipeämästä seinille. Syy tähän on se, että saan ohjaajan kommentit ensimmäisestä versiosta vasta huomenna. Mikäs sen parempi harhautustekniikka kuin häiden miettiminen! Nyt siis tehdään tikusta asiaa. Tai peltipurkista.



Nämä isot peltipurkit olen joskus kauan sitten saanut siskoltani. Olen roudannut niitä mukanani jo neljässä muutossa, mutta viimeiset vuodet ne ovat olleet tilanpuutteen vuoksi kaapin nurkassa. Näille voisi hyvinkin keksiä jonkin funktion häihin. Nuo oranssit pallukat ovat lyhtykoisoja, joita kasvaa äitini puutarhassa. Kuivuessaan koisoista tulee todella hienoja. Ne ovat aivan kuin paperisia lyhtyjä. Jos lyhtykoisot ehtivät kukkia ennen meidän häitä, mä haluaisin niitä koristeeksi juhlatilan eteisaulaan. Peltipurkit sopisivat mainiosti koisojen maljakoiksi.

Vastavaloon kuvaaminen on trendikästä, yes?

Purkeista täytyisi ehkä irrottaa kannet juhlia varten, koska ne näyttävät ehkä hieman hölmöiltä roikkuessaan auki. Irrottaminen tuskin olisi iso homma, koska nuo saranat näyttivät simppeleiltä. Alun perin sain idean näiden käyttämiseen Pinterestistä. 


Löysin komeroiden nurkista lojumasta muitakin nättejä peltipurkkeja, mutta ne olivat paljon pienempiä ja kaikki keskenään erilaisia. Niitä pitäisi alkaa keräilemään paljon lisää jos niistä haluaisi esimerkiksi maljakon korvikkeet häihin.

Mutta nuo lyhtykoisot on vaan niin kauniita. Toivon tosi tosi paljon, että ne ehtisivät kukkia ja me saatais niitä koristeiksi. Ehkä äiti suostuu kyttäämään niitä tänä syksynä ja raportoimaan, milloin ne olisivat kypsiä koristeiksi.




That's it for today, folks. Have a good one.

4 kommenttia:

  1. Hienoa, kohta gradu onkin jo purkissa (ehkä ei kuitenkaan noissa hienoissa peltipurkeissa, hehheh;)). En halua vähätellä gradun tärkeyttä, mutta jos yhtään lohduttaa, niin omaani ei juurikaan ole valmistumisen jälkeen kyselty. Tasan yhdessä työhaastattelussa tekele oli mukana. Mutta gradusta stressaaminen kuuluu asiaan, kyllä se siitä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä, kaikki uusi motivaatio on tässä vaiheessa tervetullutta :) Ja joo, en usko että sitä gradua valmistumisen jälkeen kysellään, mutta olisi kiva saada kiitettävä arvosana ettei tohtoriskoulun ovi menis kii. Stressin määrällä laskettuna pitäis riittää arvosanaan mutta saa nähdä :D

      Poista
  2. Ihana tuo purkki-idea! Sopivasti rosoisen romanttinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niille täytyy varmaankin keksiä joku paikka koristeluissa :)

      Poista