Vaihtoehtoja perinteisille ohjelmanumeroille

Ajattelin listata muutamia vaihtoehtoja perinteisille morsiuskimppua ja sukkanauhaa koskeville hääleikeille. Tässä muutamia helmiä netin kätköistä!

Tanssi avioliitolle

Ideana on osoittaa kunnioitusta avioliitolle instituutiona. Morsiuskimpun heittämisen sijasta morsian lahjoittaa kimppunsa häävieraista sille pariskunnalle, jonka avioliitto on kestänyt pisimpään. Käytännössä peli toimii niin, että seremoniamestari pyytää kaikki avioparit tanssilattialle ja laittaa musiikin soimaan. Parit alkavat tanssia. Hetken kuluttua seremoniamestari pyytää alle kaksi tuntia naimisissa olleita pariskuntia istumaan. Ensimmäisinä istumaan menee siten hääpari. Vieraat jäävät tanssimaan. Seuraavaksi seremoniamestari pyytää istumaan esimerkiksi alle vuoden naimisissa olleita. Tätä jatketaan halutuin intervallein (esimerkiksi yhden, viiden tai kymmenen vuoden intervalleilla) kunnes tanssimassa on yksi pariskunta. Tälle pariskunnalle morsian luovuttaa kimppunsa kunnianosoituksena heidän avioliittoaan kohtaan.

Morsian ja isoäiti

Vuosipäivälahja

Hääpari selvittää etukäteen naimisissa olevien vieraidensa hääpäivät ja toteuttaa pienen huomionosoituksen sille pariskunnalle, jonka vuosipäivä on ajallisesti lähimpänä hääjuhlan päivämäärää. Hääpari onkii tietoonsa vuosipäivää viettävän parin häävalssin tai -tanssin biisin ja soittaa kyseisen musiikkikappaleen häissään onnentoivotusten kera.

Etukäteishäälahja

Morsian lahjoittaa kimppunsa sille naispuoliselle vieraalle tai pariskunnalle, joka on menossa seuraavana naimisiin, ja toivottaa näille etukäteen onnea.

Gimmafrendit -tanssi

Kimpun heittämisen sijasta morsian tanssii parhaiden tyttöystäviensä tai vaikka kaikkien naisvieraiden kanssa. Tarkoituksena on valita jokin hauska, menevä biisi joraamista varten. Halutessaan tähän voi valita jonkin teemaan sopivan biisin. Mun sukupolvelleni toimisi mahtavasti kliseinen Spice Girlsien Wannabe. Toisena kliseena toimisi upeasti Cyndi Lauperin Girls Just Wanna Have Fun. Parrdi!

Morsian ja tyttöfrendit

Kukka tärkeälle ihmiselle

Jos olet heikkohermoinen hääintoilija, älä lue seuraavaa lausetta! Tämän ohjelmanumeron ideana on se, että kimpun heittämisen sijasta morsian hajottaa kimppunsa osiin ja ojentaa kimpun kukat itselleen tärkeille ihmisille. Morsiuskimppu on mahdollista rakentaa useista pienistä kimpuista, jolloin kimppu hajoaa osiin kauniisti. Kimpun hajotettuaan morsian pitää lyhyen puheen jokaiselle itselleen tärkeälle ihmiselle ja lopuksi ojentaa tälle kimpustaan kukan huomionosoituksena. 

Heitä jotain muuta

Kimpun ja sukkanauhan sijasta morsian/sulhanen voi heittää vieraille jotain muuta napattavaa. Erityisesti nörttiparit ovat kunnostautuneet uusien heitettävien keksimisessä! Esimerkiksi sen sijaan, että sulhanen heittäisi sukkanauhan merkitsemään seuraavan naimisiinmenijän, hän heittääkin Super Mario -maailmasta tutun 1UP -sienen. Kyseisestä sienestä saa pelissä yhden lisäelämän, joten heitettävänä esineenä se symboloi elämää ja terveyttä. 

Not kidding. Tää jäbä heitti 1UP -sienen!

Sekoita sukupuoliroolit

Erittäin hauska tapa yhtäaikaisesti rikkoa ja kunnioittaa vanhoja perinteitä on sekoittaa sukupuoliroolit. Tämä tarkoittaa sitä, että morsian kaivelee sulhasen karvaisesta jalasta sukkanauhan ja sulhanen heittää morsiuskimpun. Tai mieskimpun. Molemmat vaikuttavat älyttömän hauskoilta ohjelmanumeroilta! 

Morsian riisuu sulhasen sukkanauhan

Mieskimppu: beef jerkyä, miniviinapulloja, karkkia.

Ajattelin toteuttaa näistä yhden tai mahdollisesti jopa useamman. Täytynee neuvotella asiasta Puoliskon kanssa. Raportoin sitten aikanaan, mikä toteutui ja miten siinä kävi!

Ei kiitos: kimpun ja sukkanauhan heitto

Mä en halua häihini perinteistä sukkanauhan heittoa. Myöskin perinteisen morsiuskimpun heiton taidan unohtaa. Molemmat perinteet ovat sellaisinaan aikansa eläneitä ja symboloivat ajatusmaailmaa, jota en tunne omakseni.

Miksi en halua jatkaa kyseisiä perinteitä? Aloitetaan historiapläjäyksellä.

Lähde

Ennen muinoin morsimen uskottiin olevan hääpäivänään erityisen onnekas. Uskottiin, että palanen morsiuspuvun kangasta toimisi onnenkaluna. Häävieraat yrittivät repiä ja nyhtää itselleen palasen morsiamen puvusta, koska halusivat itselleen osan morsiamen onnesta. Tapa morsiuskimpun heitosta syntyi osittain halusta jakaa morsiamen onnekkuutta muiden kanssa, mutta myös halusta säilyttää morsiuspuku ehjänä. Toisten lähteiden mukaan morsian alkoi heittää sukkanauhansa häävieraille samasta syystä. Sukkanauhalla sai vielä bonuksena lisääntymisonnea.

Sukkanauhan heiton synnylle löytyi muutamakin selitys. Eräs versio kertoo, että keskiajalla humalaiset vieraat eivät jaksaneet odottaa morsiamen heittävän sukkanauhaa, vaan yrittivät riisua sukkanauhan omatoimisesti saadakseen ekstra-onnet. Hääparit eivät tästä ymmärrettävästi pitäneet. Syntyi perinne siitä, että sulhanen riisuu sukkanauhan ja heittää sen vieraille. Eräs toinen versio sukkanauhan heittämisestä puolestaan perustuu vanhalle vaatimukselle morsiamen neitseellisyydestä. Vieraat kävivät todistamassa, että liitto on täytäntöön pantu ja ottivat sukkanauhan todisteeksi. Tässä yhteydessä sukkanauhan pois heittäminen symboloi sitä, ettei morsian häidensä jälkeen ollut enää neitsyt. Voi kaunis historia!

Lähde

Modernimman näkemyksen mukaan morsiuskimpun ja sukkanauhan nappaajat menevät seuraavina naimisiin. Tällaisenaan heittoperinteet ovat ihan okei, mikäli kaikki vieraat ovat pelin hengessä mukana. Itse en koe miellyttäväksi jaotella vieraitamme sinkkuihin ja pareihin, etenkään niin, että sinkkujen täytyy kisailla keskenään parillisten tyyppien katsellessa vierestä. Olin itse todella pitkään sitä mieltä, etten halua mennä naimisiin kenenkään kanssa, joten en halua pakottaa ketään leikkimään kuka-pääsee-seuraavana -leikkiä. Ei se naimisiinmeno ole mikään itseisarvo. Tämän takia en halua heittää häissä kimppuani sinkkunaisille.

Sukkanauhan heittoon pätee sama sinkut versus parilliset -ongelma. Toinen siihen liittyvä ongelma on se, että sulhasen pitäisi käydä kaivelemassa se pirun sukkanauha mun helmojeni alta kaikkien katsellessa. Pelkkä ajatuskin tästä aiheuttaa epämiellyttävän fiiliksen. Reaktio sinänsä on aikas mielenkiintoinen, koska en yleensä ottaen ole mitenkään julkisiveä ihminen, ja valtaosa ihmisistä suhtautunee sukkanauhan riisumiseen vitsikkäänä ohjelmanumerona. Go figure.

Olen myös miettinyt, millä nämä perinteiset ohjelmanumerot voisi häissä korvata. Lupaan postailla niistä pian, vaikka viime aikoina on vähän blogihiljaisuutta ilmennytkin. Jepjep. Peace out.

Huntua vaiko ei, siinä vasta kysymys

Eräs minua pitkään mietityttäneistä hääperinteistä on morsiamen käyttämä huntu. Ensireaktioni ajatukseen hunnun käyttämisestä hääpäivänä oli melkoisen negatiivinen. Olin varma, etten todellakaan pue päälleni huntua. Yhdistin hunnun mielessäni kristinuskon symboliikkaan, jonka mukaan morsiamen valkoinen huntu viestii puhtautta ja naisen miehelle alisteista asemaa. Mielikuvat naisen "puhtoisuudesta" ja alisteisesta asemasta saivat sisäisen feministini nousemaan takajaloilleen. Näitä mielikuvia vierastan edelleen, mutta suhtautumiseni huntuun itseensä on muuttunut googlettelemisen ja lukemisen ansiosta.

Kate Middleton aka Cambridgen herttuatar Catherine

Luxenburgin perintösuurherttuatar Stephanie

Morsiamen puhtoisuuden jälkeen seuraava asia, mikä mulle tuli hunnuista mieleen, olivat kuninkaalliset häät. Valtavan pitkät laahukset puvuissa ja hunnuissa kielivät ylellisyydestä ja yltäkylläisyydestä. Historian näkökulmasta huntu on ollut yläluokan statussymboli, jonka avulla rikkaat ovat erottautuneet alemmista yhteiskuntaluokista. Esimerkiksi antiikin ajan Persiassa vain yläluokkaiset kaupunkilaisnaiset saivat käyttää huntua. Orjilta ja prostituoiduilta hunnun käyttäminen oli lailla kielletty.

Kuninkaallisiin häihin kuuluvat yltiöpitkät laahukset, kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi. Mä en halua minkäänlaisia laahuksia, koska ne eivät istu omaan identiteettiini. Ne vaatisivat ruhtinaalliset puitteet - seremonian katedraalissa ja juhlat linnassa tai kartanossa. Tällaisiin paikkoihin verrattuna meidän juhlapaikkamme on hyvin vaatimaton. Tuntisin oloni typeräksi pitkässä tilaa ja huomiota vaativassa laahuksessa.

 Sean Connery hääpuvussa: yhtä typerää kuin leena laahuksessa. (Kts. video 8.) WTF

Takaisin asiaan. Suhtautumiseni huntuun alkoi hitaasti muuttua, kun lueskelin hunnun historiasta. Nykytiedon mukaan naisten tapa käyttää huntua päähineenä on lähtöisin muinaisesta Mesopotamiasta. Tapa on lähtöjään perinteestä eikä se ole alun perin ollut uskonnollinen tapa. Historian saatossa hunnun käyttäminen on liittynyt suuriin maailmanuskontoihin, kuten islamiin, juutalaisuuteen ja kristinuskoon. Uskonnollisissa yhteyksissä hunnun käyttö viittaa usein naisen vaatimattomuuteen, sovinnaisuuteen ja/tai tarpeeseen suojata keho miesten katseilta. Nämä eivät kuitenkaan ole hunnun ainoita funktioita, sillä esimerkiksi hindulaisuudessa morsian käyttää huntua kunnioittaakseen jumalia ja paikalla olevia vanhempia ihmisiä. Sanottakoon myös, että osassa Pohjois-Intiaa sulhaset pukeutuvat turbaaniin kiinnitettävään huntuun, jonka tarkoituksena on suojella pahalta silmältä.

Jos katse voisi tappaa.gif

Googlaillessani tämä morsiamen (tai sulhasen) suojautuminen pahalta silmältä ja pahoilta hengiltä toistui useassa yhteydessä. Muun muassa antiikin Roomassa, ennen kristinuskon nousua, morsian pukeutui huntuun, jonka oli tarkoitus pitää poissa morsiamelle kateelliset pahat henget. Huntu kuitenkin jätti naisen kasvot näkyviin. Huntua kutsuttiin nimellä flammeum ja se oli nimensä mukaisesti tulisen oranssinkeltainen. Myös morsiamen kengät olivat oranssit. Itse puku, tunica recta, oli valkoinen, maahan asti ulottuva ja tehty useimmiten pellavasta tai musliinista.

Myös Suomessa uskottiin hunnun suojaavan morsianta pahoilta hengiltä. Ennen vihkiseremoniaa morsiamen uskottiin olevan jonkinlaisessa välitilassa - hän ei enää kuulunut perheensä suojiin, muttei myöskään ollut tulevan miehensä suojeluksessa. Suojaavuuden maksimoimiseksi huntu oli niin paksua kangasta, ettei sen läpi nähnyt. Tämän takia morsian on tarvinnut toisen henkilön, isänsä, saattamaan hänet alttarille.

Afrikkalainen gele-päähine

Intialainen morsiushuntu

Mikä mun pointtini sitten on? Pointti on se, että olisi naiivia ajatella morsiamen huntua ainoastaan kristillisenä naisen alemmuutta korostava merkkinä. Huntu ja muut päähineet viestivät myös perinteestä ja kulttuurista. Ja muodista.

Armani Prive

McQueen kunnolla pakanana

Mitä enemmän olen funtsinut huntuasiaa, sitä vähemmän assosioin sen kristilliseen kulttuuriin. Kristittyjen ohella huntua käyttävät tai käyttivät monet muutkin uskovat ja uskottomat. Hunnun ei tarvitse olla valkoinen eikä sen tarvitse symboloida naisen "puhtautta". Itse asiassa huntu saattaisi olla ratkaisu erääseen toiseen hääongelmaani - siihen, että haluaisin puvultani sekä yksinkertaisuutta että dramaattisuutta. Ratkaisu: simppeli mekko ja huomiota herättävä huntu.

Punainen huntu olisi rock!

Talk about drama.

Valentino. Not gonna lie, mä niin pitäisin tätä.

Kenties mulle tuleekin huntu. Tai jotain hunnun tapaista. Buukkasin lauantaiksi ensimmäisen pukusovitukseni ja aion kokeilla perinteistä huntua. En usko, että mä lopulta päätyisin perinteiseen valkoiseen huntuun, mutta siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Elättelen toivoa, että voisin sovittaa myös jotain älytöntä muotiluomus-päähinettä, vaikka tiedän, ettei sellaisia kannata ottaa myyntiin.

Mutta nyt mä lähden hakemaan maisterin papereitani. Tuitui!

Pieni tarina kihloista

Tänään olisi tarkoitus kertoa pieni tarina. Tarina siitä, kuinka me menimme kihloihin Pariisissa.

Arvaa mikä maamerkki.

Ei kuitenkaan kannata odottaa yltiöromanttista tarinaa, sillä tämä kosinta ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa.

Morsian, eli minä, kosin sulhoa hetken mielijohteesta. En ollut koskaan haaveillut kosinnasta, joten en osannut odottaa tai suunnitella sitä. En odottanut, että Puolisko kosisi mua suurella romanttisella eleellä timanttisormuksen kanssa. En myöskään ajatellut, että kosiminen olisi miehen tehtävä. Se kysymys vain putkahti ulos suustani. Että mentäisiinkö kihloihin.

Kosinnassa ei vaihdettu sormuksia. Eipä olisi voitukaan, koska mä pamautin kysymyksen ulos suustani noin kolme sekuntia sen jälkeen, kun ajatus kosimisesta oli mieleeni juolahtanut. Jos aivojeni ja suuni välillä olisi vahvempi suodatin, emme olisi menneet tuolloin kihloihin.

Kosinta tapahtui aamulla ennen kello kymmentä. Olimme kävelemässä kohti Montmartrea Starbucksin kahvikuppien kanssa. Kysymys pääsi ilmoille Moulin Rougen edessä olevalla risteysalueella. Mä kosin jossain hiton risteyksessä! Ei sen verran ollut tytöllä maalaisjärkeä tai kärsivällisyyttä, että olisi edes johonkin puistoon asti odottanut. Tai jos sitä kärsivällisyyttä olisi ollut vähän enemmän, kysymyksen olisi voinut esittää Sacre Coeurin portailla.

 

Sacre Coeur eli Pyhän Sydämen basilika

Viimeinen puuttuva twisti tarinalle on se, että Pariisin kämppämme kylpyhuoneesta oli tuona aamuna mennyt tukkoon eräs strateginen putki. Voitte arvata, mikä niistä se oli. Aamu oli alkanut sillä, että yritimme soittaa englantia huonosti puhuvalle vuokraisännällemme ja selittää, mitä kaikkea ylimääräistä kylpyhuoneesta löytyikään. Aamukymmeneen mennessä olimme ehtineet kertoa toisillemme jo ihan liian monta kyseistä ainetta koskevaa vitsiä. Minähän sitten päätin, ettei tämä päivä saa jäädä historiaan siitä epämiellyttävästä jutusta. Ei se sitten kyllä jäänytkään! Siitä tuli meidän kihlajaispäivä.

Palasimme Suomeen noin viikkoa myöhemmin. Taisimme molemmat olla hieman hämillämme tapahtuneesta, koska kumpikaan ei tehnyt asiasta numeroa. Sormuksetkin ostimme vuoden kuluttua itse kosinnasta. Vasta sen jälkeen kerroimme asiasta lähipiirille virallisesti.

Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, kumpikaan meistä ei muista, miten keskustelu kihlautumisesta eteni. Mä luulen, että kysyin suoran kysymyksen "mentäiskö kihloihin" ilman sen kummempia esipuheita tai eleitä. Puolisko puolestaan mietti, että on varmaankin vastannut "ootsä tosissas". Meidän on kuitenkin täytynyt päästä asiassa yhteisymmärrykseen, koska lopputuloksena olimme kihloissa. Sulhasen on siis jossain muodossa täytynyt vastata "kyllä". Ollaankohan me jotenkin outolintuja, kun ei muisteta tällaista asiaa?

 Pulu Pariisissa.

Joskus mua arveluttaa, että toimin kosiessani hölmösti. En siksi, että katuisin päätöstäni kosia. Päin vastoin; olen on ylpeä siitä, että uskalsin kosia. Etenkin, kun kosimista ei pidetä naisen rooliin kuuluvana asiana. On ihanaa olla Puoliskon kanssa kihloissa. Sitäkään en missään nimessä harmittele.

Mua arveluttaa se, että toiminko mä liian hätäisesti ja veinkö mä äkkipikaisuudellani Puoliskolta mahdollisuuden suunnitella kosinta. Toisaalta elämä ei aina mene niin kuin sen suunnittelee, kuten joku viisas tyyppi kerran tokaisi. Ehkä tämä mun omien toimieni kyseenalaistaminen kumpuaa juuri siitä sosiaalisesta normista, että miehen kuuluu kosia romanttisella eleellä.

Tärkeintä tässä on, että me mennään naimisiin. Hullua. Ja ihanaa.