Että mä menin ja ostin vahingossa puvun! Jösses! Suunnitelmana oli ostaa puku vasta syksyllä tai talvella. Sanat ei oikein riitä vieläkään kertomaan, mikä fiilis mulla on, joten saatte läjän giffejä.
Ensireaktio:
Hetkeä myöhemmin:
Puku löytyi ensimmäisellä sovituskerralla ja oli tyyliltään jotain ihan muuta kuin mitä kuvittelin haluavani. Jos muistatte, mähän olin innostunut näistä boheemeista pitsiunelmista:
Ei sitten tullut boheemia pitsiunelmaa. Jännä.
Tarkoitus oli alunperin käydä vain katselemassa hääpukuja, jotta äitini pääsisi mukaan fiilistelemään. Suuntasimme lauantaina Tampereen Morsiusgalleriaan, jota ei voi kuin ylistää. Myyjät olivat ystävällisiä, ammattitaitoisia ja kärsivällisiä, vaikka ylitimme varatun sovitusajan puolella tunnilla. Sovitin kaikenlaisia pukuja hillityistä yksinkertaisista suorista puvuista valtaviin blingiprinsessamekkoihin. Kokeilin montaa pukua, jotka eivät olleet lainkaan omaa tyyliäni ja/tai joista en ajatuksen tasolla pitänyt.
Ennakkoluuloton erilaisten tyylien sovittaminen kannatti ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille morsmaikuille. On täysin eri asia katsoa kuvaa puvusta ja pukeutua kyseiseen pukuun. Esimerkiksi romanttiset pitsipuvut näyttävät mielestäni kuvissa to-die-forilta, mutta kun puin sellaisen päälleni, en tuntenut mitään. Ehkä lievää mielenkiintoa pitsin kuviointia kohtaan. Toisena esimerkkinä sanottakoon, että kuvissa en lainkaan välitä suurista prinsessahelmoista, mutta ihastuin hetkeksi tulisesti Pronoviaksen värilliseen tyllipilveen:
Prinsessamekot yllättivät mut pahanpäiväisesti. Niitä pukiessa tuli välitön tunnereaktio. Tuota yllä olevaa ~2200 euroa maksavaa vaaleanpunaista pilveä harkitsin muutaman minuutin täysin vakavissani. Puvun riisumisen jälkeen tunne hälveni ja järki palasi sanomaan, että a) hinta on naurettava ja b) haluatko sä muka tosissas useamman neliömetrin tilaa vievän helman. Jos prinsessamekon haluaisi, Pronoviasta olisi hyvin vaikea päihittää. Valtavat kuohkeat helmat olivat uskomattoman kevyitä ja korkeita verrattuna halvempiin versioihin. Kokeilin ~800 euroa maksavaa prinsessamekkoa, jonka helma painoi kuin synti. Se oli niin painava, että tunsin, kuinka helma painoi ja veti ihoa lantioluiden päällä.
Suurin osa sovittamistani puvuista oli hyvin perinteisiä hääpukuja. Herkkiä, tyttömäisiä, romanttisia, ehkä jopa sovinnaisia ja ennalta-arvattavia. Mutta sitten se viimeinen puku. Kukaan meistä - meitä oli paikalla iso jengi: minä, kaksi kaasoa, äitini ja siskoni - ei meinannut huomata sitä viimeistä pukua, koska se oli mallinuken päällä. En muista, kuka puvun lopulta bongasi, mutta valtava kiitos bongarille! Viimeisestä puvusta tuli mun hääpukuni. Nyt se odottaa tuolla vaatehuoneessa hääpäivää.
Puku oli tyyliä, jota olin joskus ihaillut, mutta en ollut kokenut omakseni kuvien perusteella. Herranjestas se näytti ja tuntui hyvältä! Pukua pukiessa mua alkoi hymyilyttää ja mun teki mieli hyppiä ja tanssia. Tuntui välittömästi siltä, että tämä on mun juttu. Tuntui kotoisalta. Puvussa oli asennetta ja meininkiä, jota perinteisistä puvuista puuttui. Sen kanssa voisi vetää päälle nahkarotsin ja olla rock&roll. Jos muistatte, edellisessä postauksessani mietin ongelmaa yksinkertaisuuden ja dramaattisuuden välillä. Turns out dramaattisuus voitti ja melkoisilla murskaluvuilla.
Kirsikkana kakun päällä puku oli mallikappale, josta sai 30% alennusta. Lauantaina lähdimme kotiin ilman pukua, mutta se jäi mieleeni kummittelemaan. Katselin lauantai-iltana äitini kanssa telkkarista poliisisarjaa siitä mitään sisäistämättä. Sunnuntai-aamun aikana onnistuin intoilullani vakuuttamaan Puoliskon puvun erinomaisuudesta, ja iltaan mennessä oli selvää, että maanantaina olisi pakko olla kello 10 Morsiusgallerian ovenkahvassa kiinni.
Morsiusgalleriassa oli jälleen erinomainen palvelu ja sain sovittaa pukua uudelleen ilman ajanvarausta. Kokeilin myös muutamaa muuta pukua, mutta ne eivät tuntuneet miltään. Ostopäätös syntyi ihmeellisen helposti enkä ole katunut hetkeäkään. Nyt vaan pitäisi jaksaa odottaa ikuisuus hääpäivän saapumista. Dämnit.
