Ei kiitos: kimpun ja sukkanauhan heitto

Mä en halua häihini perinteistä sukkanauhan heittoa. Myöskin perinteisen morsiuskimpun heiton taidan unohtaa. Molemmat perinteet ovat sellaisinaan aikansa eläneitä ja symboloivat ajatusmaailmaa, jota en tunne omakseni.

Miksi en halua jatkaa kyseisiä perinteitä? Aloitetaan historiapläjäyksellä.

Lähde

Ennen muinoin morsimen uskottiin olevan hääpäivänään erityisen onnekas. Uskottiin, että palanen morsiuspuvun kangasta toimisi onnenkaluna. Häävieraat yrittivät repiä ja nyhtää itselleen palasen morsiamen puvusta, koska halusivat itselleen osan morsiamen onnesta. Tapa morsiuskimpun heitosta syntyi osittain halusta jakaa morsiamen onnekkuutta muiden kanssa, mutta myös halusta säilyttää morsiuspuku ehjänä. Toisten lähteiden mukaan morsian alkoi heittää sukkanauhansa häävieraille samasta syystä. Sukkanauhalla sai vielä bonuksena lisääntymisonnea.

Sukkanauhan heiton synnylle löytyi muutamakin selitys. Eräs versio kertoo, että keskiajalla humalaiset vieraat eivät jaksaneet odottaa morsiamen heittävän sukkanauhaa, vaan yrittivät riisua sukkanauhan omatoimisesti saadakseen ekstra-onnet. Hääparit eivät tästä ymmärrettävästi pitäneet. Syntyi perinne siitä, että sulhanen riisuu sukkanauhan ja heittää sen vieraille. Eräs toinen versio sukkanauhan heittämisestä puolestaan perustuu vanhalle vaatimukselle morsiamen neitseellisyydestä. Vieraat kävivät todistamassa, että liitto on täytäntöön pantu ja ottivat sukkanauhan todisteeksi. Tässä yhteydessä sukkanauhan pois heittäminen symboloi sitä, ettei morsian häidensä jälkeen ollut enää neitsyt. Voi kaunis historia!

Lähde

Modernimman näkemyksen mukaan morsiuskimpun ja sukkanauhan nappaajat menevät seuraavina naimisiin. Tällaisenaan heittoperinteet ovat ihan okei, mikäli kaikki vieraat ovat pelin hengessä mukana. Itse en koe miellyttäväksi jaotella vieraitamme sinkkuihin ja pareihin, etenkään niin, että sinkkujen täytyy kisailla keskenään parillisten tyyppien katsellessa vierestä. Olin itse todella pitkään sitä mieltä, etten halua mennä naimisiin kenenkään kanssa, joten en halua pakottaa ketään leikkimään kuka-pääsee-seuraavana -leikkiä. Ei se naimisiinmeno ole mikään itseisarvo. Tämän takia en halua heittää häissä kimppuani sinkkunaisille.

Sukkanauhan heittoon pätee sama sinkut versus parilliset -ongelma. Toinen siihen liittyvä ongelma on se, että sulhasen pitäisi käydä kaivelemassa se pirun sukkanauha mun helmojeni alta kaikkien katsellessa. Pelkkä ajatuskin tästä aiheuttaa epämiellyttävän fiiliksen. Reaktio sinänsä on aikas mielenkiintoinen, koska en yleensä ottaen ole mitenkään julkisiveä ihminen, ja valtaosa ihmisistä suhtautunee sukkanauhan riisumiseen vitsikkäänä ohjelmanumerona. Go figure.

Olen myös miettinyt, millä nämä perinteiset ohjelmanumerot voisi häissä korvata. Lupaan postailla niistä pian, vaikka viime aikoina on vähän blogihiljaisuutta ilmennytkin. Jepjep. Peace out.

Huntua vaiko ei, siinä vasta kysymys

Eräs minua pitkään mietityttäneistä hääperinteistä on morsiamen käyttämä huntu. Ensireaktioni ajatukseen hunnun käyttämisestä hääpäivänä oli melkoisen negatiivinen. Olin varma, etten todellakaan pue päälleni huntua. Yhdistin hunnun mielessäni kristinuskon symboliikkaan, jonka mukaan morsiamen valkoinen huntu viestii puhtautta ja naisen miehelle alisteista asemaa. Mielikuvat naisen "puhtoisuudesta" ja alisteisesta asemasta saivat sisäisen feministini nousemaan takajaloilleen. Näitä mielikuvia vierastan edelleen, mutta suhtautumiseni huntuun itseensä on muuttunut googlettelemisen ja lukemisen ansiosta.

Kate Middleton aka Cambridgen herttuatar Catherine

Luxenburgin perintösuurherttuatar Stephanie

Morsiamen puhtoisuuden jälkeen seuraava asia, mikä mulle tuli hunnuista mieleen, olivat kuninkaalliset häät. Valtavan pitkät laahukset puvuissa ja hunnuissa kielivät ylellisyydestä ja yltäkylläisyydestä. Historian näkökulmasta huntu on ollut yläluokan statussymboli, jonka avulla rikkaat ovat erottautuneet alemmista yhteiskuntaluokista. Esimerkiksi antiikin ajan Persiassa vain yläluokkaiset kaupunkilaisnaiset saivat käyttää huntua. Orjilta ja prostituoiduilta hunnun käyttäminen oli lailla kielletty.

Kuninkaallisiin häihin kuuluvat yltiöpitkät laahukset, kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi. Mä en halua minkäänlaisia laahuksia, koska ne eivät istu omaan identiteettiini. Ne vaatisivat ruhtinaalliset puitteet - seremonian katedraalissa ja juhlat linnassa tai kartanossa. Tällaisiin paikkoihin verrattuna meidän juhlapaikkamme on hyvin vaatimaton. Tuntisin oloni typeräksi pitkässä tilaa ja huomiota vaativassa laahuksessa.

 Sean Connery hääpuvussa: yhtä typerää kuin leena laahuksessa. (Kts. video 8.) WTF

Takaisin asiaan. Suhtautumiseni huntuun alkoi hitaasti muuttua, kun lueskelin hunnun historiasta. Nykytiedon mukaan naisten tapa käyttää huntua päähineenä on lähtöisin muinaisesta Mesopotamiasta. Tapa on lähtöjään perinteestä eikä se ole alun perin ollut uskonnollinen tapa. Historian saatossa hunnun käyttäminen on liittynyt suuriin maailmanuskontoihin, kuten islamiin, juutalaisuuteen ja kristinuskoon. Uskonnollisissa yhteyksissä hunnun käyttö viittaa usein naisen vaatimattomuuteen, sovinnaisuuteen ja/tai tarpeeseen suojata keho miesten katseilta. Nämä eivät kuitenkaan ole hunnun ainoita funktioita, sillä esimerkiksi hindulaisuudessa morsian käyttää huntua kunnioittaakseen jumalia ja paikalla olevia vanhempia ihmisiä. Sanottakoon myös, että osassa Pohjois-Intiaa sulhaset pukeutuvat turbaaniin kiinnitettävään huntuun, jonka tarkoituksena on suojella pahalta silmältä.

Jos katse voisi tappaa.gif

Googlaillessani tämä morsiamen (tai sulhasen) suojautuminen pahalta silmältä ja pahoilta hengiltä toistui useassa yhteydessä. Muun muassa antiikin Roomassa, ennen kristinuskon nousua, morsian pukeutui huntuun, jonka oli tarkoitus pitää poissa morsiamelle kateelliset pahat henget. Huntu kuitenkin jätti naisen kasvot näkyviin. Huntua kutsuttiin nimellä flammeum ja se oli nimensä mukaisesti tulisen oranssinkeltainen. Myös morsiamen kengät olivat oranssit. Itse puku, tunica recta, oli valkoinen, maahan asti ulottuva ja tehty useimmiten pellavasta tai musliinista.

Myös Suomessa uskottiin hunnun suojaavan morsianta pahoilta hengiltä. Ennen vihkiseremoniaa morsiamen uskottiin olevan jonkinlaisessa välitilassa - hän ei enää kuulunut perheensä suojiin, muttei myöskään ollut tulevan miehensä suojeluksessa. Suojaavuuden maksimoimiseksi huntu oli niin paksua kangasta, ettei sen läpi nähnyt. Tämän takia morsian on tarvinnut toisen henkilön, isänsä, saattamaan hänet alttarille.

Afrikkalainen gele-päähine

Intialainen morsiushuntu

Mikä mun pointtini sitten on? Pointti on se, että olisi naiivia ajatella morsiamen huntua ainoastaan kristillisenä naisen alemmuutta korostava merkkinä. Huntu ja muut päähineet viestivät myös perinteestä ja kulttuurista. Ja muodista.

Armani Prive

McQueen kunnolla pakanana

Mitä enemmän olen funtsinut huntuasiaa, sitä vähemmän assosioin sen kristilliseen kulttuuriin. Kristittyjen ohella huntua käyttävät tai käyttivät monet muutkin uskovat ja uskottomat. Hunnun ei tarvitse olla valkoinen eikä sen tarvitse symboloida naisen "puhtautta". Itse asiassa huntu saattaisi olla ratkaisu erääseen toiseen hääongelmaani - siihen, että haluaisin puvultani sekä yksinkertaisuutta että dramaattisuutta. Ratkaisu: simppeli mekko ja huomiota herättävä huntu.

Punainen huntu olisi rock!

Talk about drama.

Valentino. Not gonna lie, mä niin pitäisin tätä.

Kenties mulle tuleekin huntu. Tai jotain hunnun tapaista. Buukkasin lauantaiksi ensimmäisen pukusovitukseni ja aion kokeilla perinteistä huntua. En usko, että mä lopulta päätyisin perinteiseen valkoiseen huntuun, mutta siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Elättelen toivoa, että voisin sovittaa myös jotain älytöntä muotiluomus-päähinettä, vaikka tiedän, ettei sellaisia kannata ottaa myyntiin.

Mutta nyt mä lähden hakemaan maisterin papereitani. Tuitui!

Hääpuku vai puku häihin?

Tajusin eilen illalla, että edellisen postaukseni otsikossa nimesin hääpukuasian turhauttavaksi, mutten selittänyt miksi. Hääpuvusta päättäminen on turhauttavaa, koska mulla on yhä tämä Melkein Morsian -identiteettikriisi päällä. En osaa päättää, haluanko alleviivata "morsian" -identiteettiä (valkoinen puku) vai häivyttää sitä (jotain ihan muuta). Ainoa varma asia on, että valkoiset kermakakut on nogo.

Lähde

Miksi pukeutua valkoiseen? Miksi olla pukeutumatta valkoiseen?

Valkoinen hääpuku on perinne. Mä en yleensä välitä perinteistä, koska en pidä perustelusta "näin on aina tehty". Tällainen argumentointi ei anna ihmiselle tilaa ajatella ja päättää itse. Toisaalta perinteet voi olla hyvä juttu, jos ne luo tunnetta siitä, että kuuluu johonkin. Että on osa historiaa.

Häät on siinä mielessä harvinaiset juhlat, että ne antaa luvan pukeutua kokonaan valkoiseen. Toisaalta valkoinen on niin ... päivänselvä valinta. Sitä ei tarvitse ajatella. Valkoinen tekee kaikille heti selväksi sen, että siinä sitä mennään naimisiin. En osaa päättää, onko tämä hyvä vai huono asia. Haluan, että hääpäivä on erityinen päivä. Haluan myös, että häissä juhlitaan nimenomaan meitä kahta. Valkoinen hääpuku on todella huomiota herättävä, korostaa morsianta ja tekee sulhasesta helposti seinäruusun. Tätä mä en missään nimessä halua. Häissä juhlitaan meitä parina, ei morsianta.

Nuorempana pidin itsestään selvänä, että jos menen naimisiin, hääpuku on tavallinen iltapuku, jota voi käyttää muulloinkin. Tuntui älyttömältä laittaa rahaa pukuun, jota käyttää vain yhden kerran. Tämä mielestäni nykyäänkin pätevä argumentti, vaikka hääpukujen kierrättäminen on yleistä.

Valkoisella puvulla on vaikeampi korostaa omaa persoonallisuuttaan. Tuntuu, että suuri osa Suomessa myytävistä hääpuvuista on keskenään hyvin samankaltaisia ja tyylilliset variaatiot ovat pieniä. Kääntäen sillä on äärimmäisen helppo painottaa "morsian" -osaa omasta persoonasta.

Lähde

 Toisaalta. Valkoista pitsiä ja valkoista tylliä. LOVE.

Lähde

Enhän mä oo ainoa, joka hajoilee tämän asian kanssa? Onko siellä muita, joilla on vaikeuksia päättää puvusta ja/tai siitä, mitä se edustaa? Anyone?

Mitä häät edes on?

Tämä kysymys on kummitellut mielessäni jo jonkin aikaa, enkä ole ihan varma, tiedänkö vieläkään. Tai oikeastaan pitäisi muotoilla toi kysymys tarkemmin kahteen osaan: mitä häät tarkoittaa mulle ja mitä häät tarkoittaa meille. 

Kysymyksen tärkeys kolahti, kun eräs tuttumme tiedusteli multa: "Miksi mennä naimisiin, kun ootte ollu yhdessä jo niin kauan? Niin kauan tarkoittaa kohta kymmentä (10) vuotta. Tsiisus. Mä en haluu olla vanha en haluu eieieieiettevoipakottaa Minä siinä sitten koetin sanoa jotain nasevaa, vaikka en kyllä muista enää mitä. Muistan, että keskustelukumppanini taisi olla ainakin jossain määrin innostunut vastauksestani, koska kommentoi, ettei ollutkaan ajatellut asiaa noin. Siis ihan positiiviseen sävyyn.

Edellisestä saattaakin jo pystyä päätelemään, että viinillä oli ehkä tekemistä tän muistamattomuuden kanssa. Ja jos rehellisiä ollaan, niin oikeastaan se kysymyskin kolahti vasta keskustelua seuraavana päivänä. Mutta kolahti kuitenkin, eikä ole lopettanut kolahtamista, koska mietin tätä asiaa yhä muutamaa viikkoa myöhemmin. Miksi? Hiton hyvä kysymys.

Helpoin vastaus:

 Pronovias

Tämä on tietenkin myös typerin vastaus, tai oikeastaan ei edes vastaus. Musta vaan tuntui, että liikaa tekstiä, tarvitaan jotain muuta. Kuten kuva to die for -mekosta!

Vaikeampi vastaus: Asetuppa mukavasti istumaan, koska tässä kestää hetki. Sittenkään ei välttämättä olla hullua hurskaampia.

Kyyniseltä kannalta katsottuna naimisiin kannattaa mennä, koska avioliitto tekee meistä lain edessä yksikön, tuo tiettyjä etuja ja helpottaa joitain asioita. Ja jos yhdelle sattuu jotain, toinen ei jää tyhjän päälle. Tää on se käytännöllinen puoli vastausta.

Romanttiselta kannalta katsottuna jännä kun tää romantiikan teema tulee aina nykyään esille vastaus on tosi yksinkertainen. Mä haluan naimisiin Puoliskoni kanssa, koska mä rakastan sitä. Siirappista, eikö? Ja tosi simppeliä. No, mä lupasin vaikean vastauksen, joten ei tää vielä tässä ollut! 

Kyllähän sitä rakastais ilman avioliittoakin. Ja ilman niitä hääjuhlia. Kyse lienee, ainakin omalla kohdallani, ihan siitä, mitä tuntee ja haluaa. Että tahtoo sitoutua siihen toiseen Puoliskoon. Ja että on sen verran hullu, että haluaa kuuluttaa sen asian kaikille ja juhlistaa sitä. Sanon hullu, koska en usko perinteisiin enkä vanhoilliseen näkemykseen avioliitosta instituutiona. Hullu myös siksi, että puolet avioliitoista päättyy eroon. Siis todennäköisyydet on palttiarallaa samat kuin kolikonheitossa. 

Ehkä tää eräänlainen hulluus siinä just viehättääkin. Tästä hulluudestakin on näköjään tulossa teema. Ehkä mä oon ite niin kajahtanut, etten ite tajua, että oon hullu. Mä haluan lyödä vetoa meidän puolesta - että meillä on suurempi todennäköisyys kuin 50/50 pysyä yhdessä. Puoliskoni on se ihminen, jonka kanssa mä haluan vanheta ja käppänöityä.

Lähde

 

 P.S. Taisin jättää vastaamatta otsikon kysymykseen. Täytynee palata asiaan jossain vaiheessa, koska tuntuu, että paljon jäi vielä sanomatta. 

P.P.S. Yritin pitää siirapin minimissä, mutta tuliko silti liikaa?? Aihe kuitenkin vaatii sopivissa määrin siirappia, ihan kuten amerikkalaiset pannaritkin.