perjantai 3. huhtikuuta 2015

Erilainen hääteema

Mulla on ollut melkoisen hurja pitkäperjantai! Päätin pitkästä aikaa katsella Sormusten herraa, kun Puolisko lähti istumaan iltaa jätkäporukalla. Aika ja internetvitsit ovat tehneet tehtävänsä, koska mua alkoi heti Kahden tornin alusta asti hihityttää ihan väärissä paikoissa. Eniten mua nauratti tämä:


Tunnustaudun nörtiksi. Nuorempana olin fantsun suurkuluttaja, mutta sittemmin musta on tullut fantasian ja scifin suhteen nirso. Enää ei riitä, että kirjassa on haltiota, taikuutta ja eeppisiä taisteluja pahaa vastaan, vaan jotain muutakin substanssia täytyy löytyä. Esimerkiksi poliittista valtapeliä, kuten Game of Thronesissa, tai analyysia sukupuolirooleista, kuten Le Guinin kirjassa Pimeyden vasen käsi. Mutta se siitä nostalgiatripistä. Oli mulla ihan blogin aihealueeseenkin liittyvää juttua.

Nimittäin olisi kauhean hauskaa vetää häät kunnolla överiksi ja ottaa teemaksi nörtteily! Aihe nousi esille kahdestakin eri hääblogista, kun Milou Häähullun haaveiluja -blogista ja Laura Tyttö Sekä Hän -blogista viittasivat Tähtien sotaan ja Sormusten herraan. Aion nyt kantaa korteni nörttikekoon.

Nörttiteema olisi tosi helppo tuhota liiallisuudella, jolloin lopputulos olisi mauton ja väsyttävä. Aihetta pitäisi siis lähestyä varovaisesti ja kohtuudella. Juhlien meiningin voisi selvittää vieraille vaikkapa näin:


Mustapohjainen hääkutsu on ehkä vähän synkkä, ja mä jättäisin tekstin taustalta pois tuon valtaistuimen. Lainaus kuitenkin toimii kivasti. Kutsujen lisäksi teemaa voisi esitellä morsiamen kimpussa, boolimaljoissa, opasteissa ja vaikka missä. Antaapa kuvien puhua hetken aikaa.










Päätin jättää kuvista selitykset pois, jos joku haluaa arvuutella, mihin nörttijuttuun mikäkin viittaa. Geronimo! -kyltin ja No admittance -kyltin voisin tosissani ottaa häihin tältä istumalta, samoin kuin tuon kukkakimpun. Ja jos tekisimme oikean plaseerauksen, myös tuo jedimestarin paikka voisi hyvinkin löytää tiensä pöytään.

Jepjep. Täytyy varmaan suunnitella ensi syksyksi vaikka halloween -bileet, kun tuo älyttömämpien teemojen miettiminen oli niin kutkuttavaa.

2 kommenttia:

  1. Hehe, nörttikeko, hauska mielikuva. Tuo Bilbon kyltti on pyörinyt mun päässä siitä asti kun sitä ehdotit: ihan mahtava idea :'D Ja toi Felix felicis, mietin että jos laittais yllätyksenä sulhaselle hääaamuksi tuolla nimikkeellä purkin, jossa olis pieni hömpsy jotain mieltä rauhottavaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, olepa hyvä vaan :D Sellanen kyltti ei voi olla liian vaikea tehdä, tai varmaan niitä sais jostain tilattuakin. On ehkä pakko saada sellanen :)

      Ja mainio idea antaa sulholle nestemäistä onnea, miksen mä tuota vaihtoehtoa tajunnut :D

      Poista